Me Me

torstai 24. syyskuuta 2015

Blogihiljaisuus

Blogi on nyt ollut muutaman viikon ennaltailmoittoimattomalla tauolla - aika ja oma jaksaminen ovat olleet niin kortilla. Paino on laskusuuntainen ja huitelee siinä sadassa kahdessa, ja syömiset vaihtelevat. En tiedä lopetanko bloggaamisen kokonaan, mutta tauko ainakin jatkuu.

Hyvää syksyä!

maanantai 7. syyskuuta 2015

Viikkokooste: ...ainakin puolikas sellainen

En ole kuun vaihteen jälkeen päivittänyt lainkaan, ja syynä on ollut tavaton kiire. Tämäkin viikkokooste jää nyt vähän puolivillaiseksi, sillä loppuviikon ruokapäiväkirja puuttuu - lähdin perjantaina suoraan töistä viemään koiran hoitoon ja siitä lauantaiaamuna risteilylle, joten unohdin merkata mitään syömisiä ylös. Etukäteen taas olin jo päättänyt, etten lähde luetteloimaan lauantain ja sunnuntain risteilybuffettien syömisiä. Yleensähän merkitsen aina edellisen päivän ruoat tuoreesta muistista, koska aamupala on pitkälti sama joka päivä ja muistan hyvin mitä olen syönyt. Myös kuukauden tavoitteiden laatiminen on jäänyt tämän päivän tehtäviksi, ja teen niistä erillisen postauksen myöhemmin.

Mutta tosiaan, risteily - en ole pitkään aikaan ollut risteilyllä, ja meiltä löytyi lahjakortti, joka piti käyttää. Ilokseni voin kertoa, että riemu ei revennyt ylettömyyksiin edes buffetpöydässä, koska esimerkiksi jälkiruoat (heikko kohtani) eivät olleet niin hyviä, että niitä olisi viitsinyt syödä. Turvotuksia on kuitenkin silti kertynyt ihan kiitettävästi, jota tuntuu tapahtuvan aina kun syön vähänkin tavanomaisesta poiketen. Viime viikon torstaina paino nimittäin näytti 102,5 kg (josta ehdin riemuita) ja tänäaamuna 104,5 kg. Höh.

Pidemmittä puheitta, tässä kuitenkin ne muutaman päivän syömiset, jotka muistin merkata - itse lähden kohta palauttamaan opparia, vihdoinkin!

Maanantai 31.8:
Aamupala: Kaksi ruispalaa salaatilla, juustolla ja kurkulla sekä Activia mansikkajugurtti, n. 2 dl appelsiinituoremehua ja maitokahvi.

Lounas: Nakkikeitto ja salaatilla, kalkkunaleikkeleellä sekä kurkulla täytetty rouhesämpylä.

Välipala: Banaani ja Fazerina -suklaapatukka

Välipala: Kanarieska, pala vadelmajuustokakkua ja maitokahvi

Päivällinen: Nakit ja ranskalaiset ketsupilla ja maidolla


Tiistai 1.9:
Aamupala: Rouhesämpylä salaatilla, juustolla, kinkulla ja kurkulla sekä Activia maustamaton luonnonjugurtti ja noin 1 rkl Bonnen persikkasosetta, n. 2 dl appelsiinituoremehua ja maitokahvi

Lounas: Pinaatti-pastavuokaa, porkkanaraastetta, salaattia, kaksi viipaletta kauraleipää ja lasi maitoa, jälkiruoaksi pieni pallo jäätelöä

Välipala: Banaani, nektariini yksi ruispala juustolla ja jäätelöä

Päivällinen: Tomaattijauhelihakastiketta ja tummaa spaghettia, lasi maitoa

Iltapala: Kurkkua, porkkanaa, kukkakaalia, paprikaa ja kirsikkatomaattia Ranch -dipillä


Keskiviikko 2.9:
Aamupala: Kaksi ruispalaa salaatilla, juustolla ja kurkulla, n. 2 dl appelsiinituoremehua ja maitokahvi.

Lounas: Tomaattijauhelihakastiketta ja tummaa spaghettia, lasi maitoa

Päivällinen: Tomaattijauhelihakastiketta ja tummaa spaghettia

Torstai 3.9:

Aamupala: Kaksi ruispalaa salaatilla, juustolla ja kurkulla, Activia luonnonjugurtti Bonnen persikkasoseella, päärynälightmehua ja maitokahvi.

Välipala: Kolme pientä keksiä, viinirypäleitä, banaani

Lounas: Kaalilaatikkoa, nektariini

Välipala: N. puolikas pieni maalaisleipä, vähärasvaisempaa Oivariinia ja juustoa, suklaapatukka

Päivällinen: Ranskalaiset ja Finduksen kalapala

Iltapala: Kaksi viipaletta maalaisleipää, vähärasvaisempaa Oivariinia ja juustoa

Torstai, perjantai, lauantai ja sunnuntai puuttuvat!

maanantai 31. elokuuta 2015

Viikkokooste: Pohjanoteeraus

Tämä viikko on herkuttelun puolesta mennyt kyllä aivan eeppisen pieleen, koska joka päivä on tullut syötyä jotain makeaa tai suolaista joko enemmän tai vähemmän, eikä se ruokakaan ole ollut mitään maailman terveellisintä ihan joka päivä. Miksi? Jäi viime viikonlopulta, kaveri toi tullessaan, halusin ilahduttaa tyttöystävää, näin toista kaveria... Kyllä sitä opettelemista on niin paljon tuon makeansyönnin suhteen, eikä noita tekosyitä pitäisi itselle sallia niin hölläkätisesti. Ainoa positiivinen puoli on se, ettei ole tullut ostettua yhtäkään kokonaista karkkipussia taikka sipsipussia. Painokin oli tänä aamuna 103,5 kg, eli eipä sitä pudotusta ole tullut ja masentaa niin vietävästi olla yli satakiloinen.

No, joka tapauksessa - kysymysmerkit ruokapäiväkirjassa ilmaisevat, että en ole muistanut päivittää ruokapäiväkirjaa samana iltana tai vielä seuraavanakaan aamuna, ja en enää jälkikäteen ole muistanut mitä olen syönyt. Olen kuitenkin yrittänyt olla ihan yhtä rehellinen kuin aikaisemminkin, vaikka viime viikko onkin karua luettavaa. Tällä viikolla me ollaan turvauduttu valmisruokiin tavallista useammin, mutta ne ovat olleet kalaruokia. Puhuimme eilen alustavasti syyskuun kuukausitavoitteista, ja ainakin sille herkuttelulle on luvassa oma lupauksensa.

Kuukauden tavoitteet tällä viikolla:
1. Aina salaattia jääkaapissa
- Toteutunut - joko keräsalaattia tai leivänpäällyssalaattia löytyy.
2. Vähintään yhden aterian kanssa kasviksia tai salaattia päivittäin
- Toteutunut lähes joka päivä.
3. Vähintään kaksi liikuntakertaa viikossa koiran kanssa lenkkeilyn lisäksi
- Ei toteutunut - tähänkin on nyt luvassa niitä muutoksia!

Ruokapäiväkirja

Maanantai 24.8:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, salaatilla, kurkulla, toinen kinkulla ja toinen juustolla sekä Aktivia luonnonjugurttia ja 2 rkl mysliä, 2 dl appelsiinituoremehua ja maitokahvi.

Lounas: Kanasalaatti broilerinrintafileellä, salaatilla, tomaatilla, kurkulla, fetalla, suolapähkinöillä ja Rhode Island salaatinkastikkeella sekä itsetehty juustolla, kinkulla ja salaatilla täytetty rukiinen sämpylä.

Välipala: Pala kinkkujuustopiirakkaa

Päivällinen: Finduksen kalapala ja ranskalaiset ketsupilla ja chili-kastikkeella

Iltapala: Kinkku-juustopiirakkaa

Muut herkut: Sipsiä ja karkkia


Tiistai 25.8:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, salaatilla, kurkulla, toinen kinkulla ja toinen juustolla sekä Aktivia luonnonjugurttia ja 2 rkl mysliä, 2 dl appelsiinituoremehua ja maitokahvi.

Lounas: Saarioisten kalakeitto ja täytetty rouhesämpylä (vähärasvaisempi Oivariini, kinkku, juusto)

Välipala: Sämpylä, kaksi suolakeksiä, kolme keksiä, pähkinöitä, pala kinkkujuustopiirakkaa (osan söin kotona ja osan verenluovutuksessa, köh)

Päivällinen: Jauhelihapapukastike ja tumma makaroni

Iltapala: Sämpylä, sipsiä ja puolikas Twix


Keskiviikko 26.8

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, salaatilla, kurkulla, toinen kinkulla ja toinen juustolla sekä Aktivia luonnonjugurttia ja 2 rkl mysliä, light-päärynämehua ja maitokahvi.

Lounas: Jauhelihapapukastike ja tumma makaroni, tomaattia ja kurkkua

Välipala: ?

Päivällinen: Jauhelihapapukastike ja tumma makaroni, tomaattia ja kurkkua

Iltapala: Mansikkavalkosuklaapatukka


Torstai 27.8:

Aamupala: Kaksi sämpylää vähärasvaisemmalla Oivariinilla, leikkeleellä ja kurkulla, maitokahvi ja light -päärynämehua.

Lounas: Jauhelihapapukastike ja tumma makaroni

Välipala: Kaksi viipaletta kaurapalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, leikkeleellä, juustolla ja kurkulla x 2 (eri aikoihin)

Kahvilassa: Pala porkkanakakkua ja kaakao kermavaahdolla
Elokuvissa: Pieni Pringles -purkki (40 g)

Illallinen: (krhm, jäätävän riidan jälkeen kello yhdeltä yöllä kun kumpikaan meistä ei ollut syönyt mitään moneen tuntiin) Burger Kingin Whopper -ateria


Perjantai 28.8:

Aamupala: ?

Lounas: ?

Välipala: Salted caramel -jäätelöä

Päivällinen: Porsaan ulkofilettä kolme ohutta viipaletta sekä röstiperunoita, alkupalaksi vihersalaattia pienellä palalalla savulohta

Jälkiruoka: Salted caramel -jäätelöä ja kauraomenapaistosta


Lauantai 29.8:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, salaatilla, kurkulla, kinkulla ja juustolla sekä Aktivia luonnonjugurttia ja 2 rkl mysliä, 2 dl appelsiinituoremehua ja maitokahvi.

Välipala: Viinirypäleitä ja maitokahvi

Lounas: Saarioisten kirjolohikeitto ja kinkulla, juustolla ja kurkulla täytetty kauraleipäpala

Välipala: Banaani

Päivällinen: Itse leivitetty kananrintafile, pieni pala eilistä possua ja valkosipulikermaperunoita, vihersalaattia pähkinöillä ja Rhode Island salaatinkastiketta

Jälkiruoka: Minttu-suklaabrownie ja maitokahvi

Iltapala: Nachoja kanalla, guacamolella, Creme Frachella ja juustolla sekä kolme Orio -keksiä


Sunnuntai 30.8:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, salaatilla, kurkulla, kinkulla ja juustolla, maitokahvi, 2 dl appelsiinituoremehua sekä viinirypäleitä, Salted Caramel -jäätelöä ja metrilaku.

Lounas: Nakkikeittoa ja lasi maitoa

Päivällinen: Itse leivitetty kananrintafile, valkosipulikermaperunoita ja vihersalaattia

Iltapala: Sämpylä lohella ja lihalla sekä Salted Caramel -jäätelöä

Tällä viikolla tulen varmaan laittelemaan kuvia annoskoistani ja ylipäätään syömisistäni. Kirjoitan ruokapäiväkirjaa yleensä aika kiireessä, joten en yleensä jaksa arvioida, että desi sitä tai kauhallinen tätä - joten kuvat on siihen oiva apuri.

Hyvää alkavaa viikkoa!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Lempiliikuntalajini

Liikkuminen on nyt työn myötä jäänyt entistäkin vähäisemmälle, enkä ole ehtinyt suoda uutta ajatusta korkeakoululiikuntaan osallistumiselle. Olen jokaisen aamuvuoron jälkeen tullut kotiin, syönyt välipalaa ja mahdollisesti käynyt kaupassa - ja sitten nukkunut mitä tahansa tunnin ja kolmen tunnin väliltä, koska olen niin mielettömän väsynyt. Sitten valvon pari tuntia, käyn ehkä koneella, koiran kanssa ulkona, suihkussa ja syön taas - ja taas nukkumaan. Todennäköisesti tokenen tästä alkuväsymyksestä taas viikon parin päästä, kuten on käynyt aikaisemmissakin harjoitteluissa, ja viimeistään silloin aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Mainitsin kuitenkin yhdessä blogihaasteessa, että lempiliikuntalajejani ovat koiran kanssa lenkkeily ja uinti, ja halusinkin nyt avata suhdettani niihin vähän enemmän.

Tänä kesänä olen käynyt uimassa tasan yhden kerran, koska vedet ovat olleet niin hyisiä, mutta rakastan sitä keveyttä, jonka vedessä oleminen tuo. Samaan aikaan uiminen on mielestäni sekä loistavaa liikuntaa että hyvä tapa rentoutua. Viitisen vuotta sitten en uskaltanut käydä uimahalleissa lainkaan, koska olin varma, että kaikki muut ihmiset tuijottavat ja mut suunnilleen naurettaisiin ulos. En myöskään suostunut menemään kavereiden kanssa uimaan, koska heidän nyt viimeisenä halusin näkevän itseni alasti. Jokusen kilon laihduttuani pääsin kuitenkin tästä (naurettavasta) kammostani eroon ja aloin käydä uimassa melko säännöllisestikin.

Nyt viimeisen parin vuoden aikana uimista on rajoittanut lähinnä rahatilanne. Opiskelukaupunkini uimahalli oli remontissa silloin kun muutimme tyttöystävän kanssa tänne, ja kun ovet sinne aukesivat uudelleen pari vuotta sitten, niin hintoja oli nostettu reilusti - opiskelijahinnat ovat täällä varmaan kalliimmat kuin monissa muissa kaupungeissa aikuisten kertaliput. Ja ihan rehellisesti sanottuna, sitä ei edes muistanut, että voisi lähteä uimaan - ennemmin säästettiin vaikka elokuvalippuja varten, jotka ovat samanhintaisia kuin täällä se uiminen. Hyvin harvoin meillä on ollut se tilanne, että on täytynyt kirjaimellisesti laskea jostain sohvan välistä kaivettuja kolikoita ja katsoa, mitä ruokaa voidaan ostaa - vaan sekin on nähty. Nyt kun tuo rahanlähde näyttäisi kuitenkin löytyneen ainakin hetkeksi, niin varmaan tulee lähdettyä useammin taas uimaankin.

Lenkkimaisemia kotikunnastani.

Koiran kanssa ulkoilu taas on onnekseen ilmaista - no, mitä nyt pitää ruokkia tuota sontivaa nelijalkaista, mutta muuten. :D Olen aina pitänyt lenkkeilystä, mutta yksin lähteminen ja sen saman iänikuisen musiikin kuunteleminen käy pidemmän päälle tylsäksi, joten koira on mulle aivan oiva lenkkikaveri. Ilman koiraa en lähtisi ulos läheskään näin usein. Tämä meidän urbaani ympäristömme luo omat haasteensa sopivien lenkkireittien löytymiselle, mutta onneksi tässä ihan lähellä virtaa pitkä joki, jonka ympärillä näkee sitten muutakin kuin asfalttia. Me ollaan myös yritetty käydä vähintään kerran viikossa koirapuistossa, jonne on kävellen noin parinkymmenen minuutin matka. Sen tosin myönnän, että ison koiran kanssa tulee lenkkeiltyä pidempiä matkoja kuin pienen koiran kanssa - äitini toinen koira vetää ihan eripituisia lenkkejä kuin heidän chihuansa ja meidän koira.

Ja vastaavasti opiskelukaupunkini ainoa luontoläntti tässä lähellä.

Ja ihan kivastihan niitä askeleitakin tosiaan kertyy tuosta koiran ulkoiluttamisesta, vaikka ei aina mitään himolenkkiä vetäisikään. Olen katsonut, että meidän arkiaamun lenkistämme kertyy (riippuen siitä mitä kautta kierrämme) noin 1 000 - 1 500 askelta. Käytän koiran yleensä vain kymmenen minuutin tai vartin kävelyllä aamuisin, koska herään tosiaan viideltä ja tyttöystävä vie koiran uudelleen ulos vielä itse herättyään. Loput lenkit onkin sitten pidempiä.

Mutta iltavuoro odottaa, joten pidemmittä puheitta päätän postaukseni tähän. Hyvää keskiviikkoa!

maanantai 24. elokuuta 2015

Viikkokooste: Arkea ja juhlaa

Ensimmäinen kokonainen viikkokooste on nyt valmis, ja uusi viikko polkaistu käyntiin. Olen päällisin puolin tyytyväinen arkisyömisiini, jolloin herkkuja kyllä tuli syötyä, mutta paljon pienemmissä ja hillitymmissä määrin kuin yleensä. Paino laskikin nätisti ja perjantaina vaaka näytti -700 g viime viikosta, eli 102 kg. Valitettavasti tänäaamuna kaikkien viikonloppusyöminkien jälkeen 103,6 kg, eli aika turvoksissahan tässä ollaan. Meillä siis tosiaan oli tuparit ja kavereita kylässä läpi viikonlopun.

Kirjoittelin aikaisemmin siitä, miten sosiaalinen syöminen on mulle haastavaa ja usein tulee mätettyä kaikkea ihan liikaa. Meillä oli nytkin tarjolla aika paljon herkkuja, mutta jotenkin sitä tuli syötyä paljon vähemmän kuin normaalisti samanlaisissa tilaisuuksissa. Kun siis ruokapäiväkirjassani lukee esimerkiksi "sipsiä ja karkkia" niin puhutaan pienistä määristä (jatkossa tulen laittamaan määrät grammoissa tms. mutta nyt juhlissa oli eri asia). Ainoastaan rocky road maistui vähän turhan hyvin, köh.

Aktiivisuusrannekkeen lukemia en nyt tule laittamaan tähän koosteeseen, sillä olen ollut koko viime viikon töissä lauantaita ja sunnuntaina lukuun ottamatta, eikä sitä siis ole tullut pidettyä kuin iltaisin. Voin kuitenkin kertoa, että töissä tulee käveltyä ja melkein juostuakin koko ajan.

Kuukauden tavoitteet tällä viikolla:
1. Aina salaattia jääkaapissa
- Toteutunut! Meillä on kokoajan sekä keräsalaattia että leivänpäällyssalaattia jääkaapissa.
2. Vähintään yhden aterian kanssa kasviksia tai salaattia päivittäin
- Myöskin toteutunut, ja paremmin kuin hyvin.
3. Vähintään kaksi liikuntakertaa viikossa koiran kanssa lenkkeilyn lisäksi
- Ei valitettavasti toteunut. Olen ollut ihan uskomattoman väsynyt, mikä nyt ei sinänsä ole kovinkaan hyvä tekosyy, mutta iltaisin voisin vain kaatua sänkyyn.

Ruokapäiväkirja:

Ma 18.8.2015:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, 5% juustolla, salaatilla ja kurkulla, maitokahvi ja light-mehua.

Lounas: Kaksi viipaletta taikaruispalaa ja banaani.

Välipala: 0,2% mansikkarahka.

Päivällinen: Lohisalaatti ja juustolla ja salaatilla täytetty ruispala.

Illallinen: Lihamureketta ja muussia, lasi vähärasvaista laktoositonta maitojuomaa ja neljä kotitekoista kaura-suklaakeksiä.

Ti 18.8.2015:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, 5% juustolla, salaatilla ja kurkulla, mansikkakerrosjugurtti, maitokahvi ja light-mehua.

Lounas: Pala jauhelihamureketta, pieni annos pussiperunamuussia, n. 2,5 dl kurkkua ja kirsikkatomaattia pilkottuna ja maitokahi.

Välipala: 0,2% mansikkarahka ja maitokahvi.

Välipala 2: Kaksi palaa vaaleaa vuokaleipää ohuen ohuella leikkeleellä ja 5% juustolla, kaksi kotitekoista kaura-suklaakeksiä.

Illallinen: Pala kotitekoista kinkku-ananas-fetapizzaa ja salaattia, jossa tomaattia ja kurkkua + pieni loraus kevytsinappisalaatinkastiketta.

Muut herkut: 5 kaura-suklaakeksiä (jeps...)

Ke 19.8.2015:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa voilla (koska Oivariini loppui!), kalkkunaleikkeleellä, salaatilla ja kurkulla, Activia -luonnonjugurttia ja 2 rkl myslliä, maitokahvi ja light -mehua.

Lounas: Pala kotitekoista kinkku-ananas-fetapizzaa ja salaattia, jossa tomaattia ja kurkkua sekä porkkanakaaliraastetta.

Välipala: Neljä pientä viipaletta vuokaleipää voilla kalkkunaleikkeleellä, kurkulla ja salaatilla.

Illallinen: Pala kotitekoista pizzaa.

Muut herkut: 1 kaura-suklaakeksi ja 1½ riviä Pandan maitosuklaata.

To 20.8.2015

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, 5% juustolla, kalkkunaleikkeleellä, salaatilla ja kurkulla, Activia -luonnonjugurttia ja 2 rkl myslliä, maitokahvi ja light -mehua.

Välipala: Banaani ja maitokahvi.

Lounas: Pala kotitekoista kinkku-ananas-fetapizzaa ja salaattia, jossa tomaattia ja kurkkua.

Välipala: Neljä viipaletta vuokaleipää vähärasvaisemmalla Oivariinilla, kalkkunaleikkeleellä, 5% juustolla ja kurkulla.

Illallinen: Mummon poimutetut ranskanperunat ja Finduksen kalapala, ketsuppia ja chili-kastiketta.

Muut herkut: Kaksi riviä Fazerin sinistä

Pe 21.8.2015:

Aamupala: Kaksi viipaletta ruispalaa vähärasvaisemmalla Oivariinilla, 5% juustolla, kalkkunaleikkeleellä, salaatilla ja kurkulla, Activia -luonnonjugurttia ja 2 rkl mysliä, maitokahvi ja light -mehua.

Välipala: Maitokahvi

Lounas: Saarioisten kirjolohikiusaus

Välipala: Mustikkapiirakkaa ja pala vuokaleipää vähärasvaisemmalla Oivariinilla

Illallinen: Lohisalaatti (paistettua lohta, keitetty kananmuna, salaattia, rucolaa, tomaattia, kurkkua, Rhode Island -salaatinkastiketta ja suolapähkinöitä), pari palaa ciabattaa, ruisnachoja ja yrttitarha -levitettä sekä n. 2,5 dl itsetehtyä mustikkajuustokakkujäätelöä

Juomiset: valko- ja punaviiniä, baarissa shotti ja drinkki

La 22.8.2015:
Brunssi: (tupaantuliaiset!) Itsetehty rukiinen sämpylä vähärasvaisemmalla Oivariinilla, leikkeleellä ja juustolla, pala kinkkujuustopiirakkaa, rocky roadia, pari lasia kuohuviiniä, appelsiinimehua, maitokahvi, pala mustikkapiirakkaa, maustamatonta luonnonjugurttia ja hedelmiä

Päivällinen: Itsetehty hampurilainen naudanlihapihvillä, salaatilla, cheddar-viiplaleella, paprikamajoneesilla, kurkkusalaatilla ja ristikkoperunoilla sekä vihreällä salaatilla, n. 2,5 dl itsetehtyä mustikkajuustokakkujäätelöä

Iltasyömiset: kinkkujuustopiirakkaa, rocky roadia, sipsiä ja karkkia

Juomiset: punaviiniä, siideri, muutama kotitekoinen drinkki

Su 23.8.2015:

Aamupala: sämpylä vähärasvaisemmalla Oivariinilla, leikkeleellä, juustolla ja kurkulla, nektariini, pala kinkkujuustopiirakkaa, rocky roadia

Päivällinen: Kanasalaatti paistetulla kananfileellä, kurkulla, tomaatilla, jäävuorisalaatilla, fetajuustolla, Rhode Island -salaatinkastikkeella ja suolapähkinöillä

Iltapala: Kinkkujuustopiirakkaa

Muut herkut: sipsiä ja karkkia


Kaiken kaikkiaan ihan hyvin on mennyt vaikkakin niitä herkkuja on mahtunut ihan riittämiin tuonne syömisten sekaan. Perussyömisiin on kuitenkin salaatin myötä tullut ihan uudenlaista tasapainoa. Ateriarytmissä olisi vielä korjattavaa ja esimerkiksi aina töissä ei vain yksinkertaisesti ehdi syödä välipalaa.

Tällaisilla kuulumisilla kuitenkin eteenpäin, hyvää viikkoa kaikille!

torstai 20. elokuuta 2015

Aamulöpinää

Pikaiset kuulumiset ennen työvuoroon lähtöä. Päällisin puolin viikko on tähän mennessä sujunut hyvin - sellaiset kohtuullista herkuttelua on ollut, mutta yllättävää kyllä, ruokapäiväkirjan pitäminen on saanut katsomaan tarkemmin, mitä suuhunsa pistää. Ongelmakohdaksi on osoittaunut se, jos töistä pitäisi heti lähteä vaikkapa pidemmälle kauppaan, eikä välipalaa oikein ehdi syödä tai se ei ole riittävän kokoinen. Tänään oli tarkoitus käydä vaa'alla katsomassa, onko mitään vielä nähtävissä, mutta se unohtui kaiken aamutohinan keskellä.

Uusi työ on alkanut suhteellisen hyvin - eipä ole ne monisairaat vanhukset ihan ykkösjuttu sairaanhoitajalle, joka on lapsiin syventänyt, mutta ainakin on töitä.

Seuraavat pari päivää ja viikonloppu meneekin sitten tupareita järjestäessä, mutta yritän kirjoitella viimeistään sunnuntaina kuulumisia!